Pappilanniemi hyötykäyttöön

Maailma muuttuu koronapandemian vuoksi koko ajan. Esitän, että Pappilanniemen sairaalarakennus myydään sellaiselle taholle, joka valtion myötävaikutuksella perustaa siihen tilat joko vanhusväen käyttöön tai sote henkilöstön kouluttamiseen. Samalla saadaan töitä virkamiehille ja Hattulan kehitysyhtiölle. Hattulan kunta maksoi aikanaan Kansanterveystyön kuntayhtymän kiinteistöstä 4,8 miljoonaa euroa. On aivan turhaa myydä kiinteistö puoli-ilmaiseksi, koska vanhusväestö kasvaa koko ajan.

 

 

Parola 19.1.2022

Pentti Pietilä

kunnanvaltuutettu PS

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa